Description
Sándor Vály (s. 28. maaliskuuta 1968 Budapest) on unkarilais-suomalainen kuvataiteilija. Hän on opiskellut taideopintoja Unkarissa 1982–1988. Hän on ollut Taidemaalariliiton jäsen vuodesta 1995 ja Tarihstan Akatemian jäsen vuodesta 1997.
Sándor Vály on asunut ja työskennellyt Helsingissä vuodesta 1990.
Sándor Vály on pitänyt näyttelyitä Suomessa viimeisten 19 vuoden aikana. Turun Ars Nova museoon vuonna 1999 koottu kuvitteellinen kansatieteellinen näyttely Talazűek Ob Uzuk – City of Immortality sisälsi muun muassa “kaivauslöytöjä” ja niihin liittyviä piirustuksia ja veistoksia jotka Vály oli työstänyt perfektionismiin asti. Vály loi kieltä ja kansalliseeposta myöten muinaisen kansan ja dokumentoi sen historian teoksillaan.
Vály on elänyt läpi ihmisen historiaa ja kuvakäsitystä ja kuvittanut omalla tavallaan ihmiselämän keskeiset asiat: syntymään ja kuolemaan liittyvät myytit, uskon ja rakkauden rituaalit, tiedon ja mystiikan salaisuudet. Teokset kierrättävät sisällöllisesti ja taidehistoriallisesti ihmiskunnan yhteistä omaisuutta. Tekotavaltaan ne ovat kierrätysmateriaaleista koottuja kollaaseja ja sekatekniikkatöitä. Tervapahvia, aaltopahvia, sanomalehtiä on yhdistetty hiili- ja tussipiirrokseen ja maalaukseen.
Vály ei ole urallaan rajoittunut maalaustaiteeseen, vaan työstänyt lisäksi muun muassa elokuva- ja musiikkiprojekteja.
———————————————————
“bildir bildir’c kende ulurkum egerkiz nasem tas türdüz talzük ajsur at kirhampaz kirgin” näihin sanoihin päättyy eepos, jota voisimme luonnehtia talzükkien raamatuksikin, sillä se sisältää maailman luomisesta lähtien kaiken mitä tekijä(t) on ajasta ja paikasta, ympäristöstä, itsestään ja historiastaan muistiin merkittävän arvoiseksi ajatellut. Kirja kuolemattomuudesta. Talzükkieepos syntyi suunnilleen vuosien 1130 ja 1142 välillä, ehkä juuri Talazüekissä. Se on kirjoitettu talzükin kielellä ja luonnollisesti riimukirjoituksella. Vaikka asiasta kiistelläänkin, on eepos mielestäni yhden ihmisen työtä, ja luultavaa on, että kirjoittaja kuului yhteen talzükin kansan johtajaperheistä, Kürgle-tuzikeihin. Schimfeld tunsi osan eepoksesta, sitä todistavat henkilökohtaiset muistiinpanot ja erään saksalaiskustantamon kanssa solmittu sopimus. Mutta vuonna 1903 Schimfeldin kuollessa katosivat sekä muistiinpanot että “raakakäännös”. Siksi olemmekin epävarmoja siitä, minkä osan Schimfeld oli löytänyt ja kuinka hyvin hänen käännöksensä oli onnistunut. Täytyy lisätä, että voimme suhteellisen varmasti väittää, että se osa jonka hän oli löytänyt, oli kopio, sillä alkuperäinen eepos oli temppelissä (eli Ob Uzukissa), josta Schimfeld ei ollut voinut tietää. Sitä vastoin vastauksetta jäi edelleen kysymys, mistä hän oli kopion hankkinut ja mitä sille oli tapahtunut.
