Description
Kuvittele eteesi post-apokalyptinen maailma vuonna 2xxx, sen eroosion ja ydinonnettomuuksien autioittamat savannit ja verta kiehuttava aurinko. Kuvittele allesi romuluinen jeeppi, jonka olet kasannut neljästä eri autonosasta, ja tunne kädessäsi ruosteinen mutta tappava moottorisaha. Kuvittele päämääräksesi pahamaineinen aavikkokaupunki, jossa elämä on halpaa ja bensiini kallista. Ja nyt – kuule, kuinka räsähtelevässä kasettidekissäsi soi Nuclear Ritual.
Tällaisia tunnelmia mysteerien peittämä Steel Mammoth maalailee sielusi silmien eteen. Jo Mad Max -henkisestä kansitaiteesta irtoaa dieselhöyryjä ja maailmanlopun meininkiä sotkettuna heavy metal -riitteihin, ja kun sukellat kaiken pompöösin tuolla puolen oleviin sanoituksiin ja etenkin musiikkiin, olet jo syvällä Steel Mammothin maailmassa, missä mikään ei ole pyhää ja kaikki keinot ovat sallittuja.
Nuclear Ritual ei ole kuitenkaan vitsi saatika epämääräinen kokeilukenttä, jossa kaikki älyvapaat ideat saavat vapaasti rellestää. Levy on vahva kokonaisuus, jonka voi rakentaa kolmen kiinnepisteen varaan: pitkävetoisemmat The Shakall ja Extinction ovat levyn alfa ja omega, jotka antavat Steel Mammothille vapauden kasvattaa heavy rock -jumitustaan juuri sopiviin mittoihin, kun taas keskelle levyä on sijoitettu instrumentaalinen ja sopivan lauha nimibiisi, kuin keidas keskellä hiekkahelvettiä.
Tähän runkoon Steel Mammoth on kasannut desert/garagerockia, punkia ja heavy metalia puhkuvia, enemmän tai vähemmän lyhyitä rytistyksiä, jotka rullaavat joskus lunkisti ja joskus sähäkästi. Kitaravalli ei hyökkää kuuden tonnin painoisena naamalle, vaan soundi on sopivan kevyt, soljuva ja rapsakka, jolloin bassokin saa sopivasti tilaa sooloilla. Näissä raameissa syntyykin tukku hyviä veisuja ja muutama todellinen hitti, joista voidaan mainita ainakin punkilta Manowarilta kuulostava Sacred Death ja räkäisen eeppisellä kertsillä siunattu Atomic Chainsaws.
Kenessä sitten olisi tarpeeksi miestä julistamaan totuutta atomimoottorisahoista ja kirotuista kuninkaista? Vaikka Steel Mammoth toimiikin pseudonyymien takaa, Black Audion Ville Pirisen mouruavan äänen tunnistaa helposti. Laulupuoli vaatiikin totuttelua ennen kuin alkaa kunnolla potkia hikisen musiikin kanssa, mutta hieman takaraivossa jäytää laulusoundin liian suuri yhteneväisyys Pirisen pääbändin kanssa.
Monster Magnetin kukkoilua, ennakkoluulotonta surinaa ja pörinää, helvetin tyylikästä himmailua, kireitä komppeja ja rentoa otetta kitarankaulasta – Nuclear Ritualissa on sitä kaikkea. Onkin aika kysyä, onko tässä kotimaisen levytuotannon tämän vuoden paras tuotos. Ainakin pirun kova yllättäjä Steel Mammoth itselleni on. (Imperiumi)
