The Leo Bugariloves: Hits & Misses – Compilation 1988-2002 2CD

16,00 

In stock

Description

Tylsän keskinkertaisuuden kerros on lähes läpitunkematon, ainakin sata metriä paksu. Pystyvimmät löytävät sen alta yllätyksiä: elämää, joka on saattanut jatkua jo vuosikymmeniä kenenkään tietämättä. Yksi pimeän asujaimista on The Leo Bugariloves, avantgarden ja hc:n piirissä vaikuttaneiden 500 Kg Lihaa ja Terveet Kädet -orkestereiden perustajajäsenien 80-luvun alussa muodostama oululaislähtöinen liittouma. Yhtyeen keskeinen, BassManian ja Bad Vugumin aikoinaan julkaisema tuotanto on koottu kahden CD:n boksiksi, joka sisältää varsinaisten biisien lisäksi myös ennenjulkaisemattomia kappaleita sekä livepaloja, demoja, privaattiottoja ja spesiaalimiksauksia. Hits & Misses 1988-2002 sisältää ajatonta musiikkia: “Tuoretta mutta myrkyllistä”, sanoo anonyymi ymmärtäjä ja jatkaa: “Jokainen kappale oma, erilainen kokonaisuutensa, mutta tyylistäkään ei voi erehtyä. Musa on vahvan visuaalista, vähintäänkin grafiikkaa jos ei öljyä. Musiikillisesti vetoa on myös jazzin, ambientin ja groteskin teatterin puoleen, mutta perustyö tapahtuu rockin ja popin maastossa. Jos johonkin on verrattava, niin koordinaatit ovat Suicide-Residents-krautrock -akselilla.

Sisällys:

CD1
01 Absoluuttinen mies 4:25
02 Tamminiemen valtias 3:23
03 Viiden tuulen lakki 3:56
04 Lämmöllä ja antaumuksella 4:21
05 Hyeena Stomp 5:03
06 Etsin ihmistä (vaan eipä löydy) 2:29
07 Pulska yö 3:07
08 Hei kaikki nuoret 2:29
09 60-lukua 3:26
10 Tuhkaa (tervaa ja viinaa) 3:44
11 Muukalainen 3:44
12 Oma käsi 3:58
13 Maksan kyllä 1:40
14 Aamiainen Kesoililla 6:54
15 Sängyn reunalla 5:19
16 Absintinjuoja 3:59
17 Pepe, Garcon de la nuit 4:41

CD2
01 Hyrysysy 3:02
02 Koivu tulessa 4:16
03 Capsula de Rosca 4:44
04 El Bimbo 3:31
05 Maisemakuvia Livojoen varrelta käsin 4:14
06 Lotinapelto revisited 3:01
07 Fatsy Night (demo) 3:03
08 Tuhkaa (Loves -versio) 3:41
09 Elämältä kiitos 4:32
10 Hi all you youngsters (demo) 1:54
11 Lämmöllä ja antaumuksella (live) 4:10
12 Tamminiemen Valtias (live) 3:37
13 Basic Question 3:48
14 Gräven (demo) 3:46
15 Finnair theme 3:32
16 Capsula jam 4:13
17 TLB Theme 3:05
18

Salattu raita: The Pul-Zars: Lyönkö Moralla